Blogiarkisto

23 syyskuuta 2013

Pohjaton kaivo vaiko tavallinen kaamosmasennus

Tervehdys armaat kanssa cossaajat ja murmelit <3

Tänään päivitys on tosiaan ei cosplay-aiheinen.. Tai onhan tässä pari juttua cosplayhin liittyvään, mutta enemmänkin henkilökohtainen ragetus, koska ei vaan pysty :/

Elikkäs, Tracon jäi nyt tämän vuoden viimeiseksi coniksi, koska Katsudoconin aikaan on isoisoisäni hautajaiset ja muutenkaan tämän hetken mielialani ei anna minun suunnitella edes mitään cosplayta, kuten ei myöskään äitini, jota nyt haluan kilttinä lapsena totella. Äidin pyyntö oli etten tekisi enää tänä vuonna asuja, koska niitä on tosiaan kertynyt 9. Enemmän ja vähemmän rahaa kuluttanut niihin ja pitää säästää rahaan nytkun jään työttömäksi pitkästä aikaa ja ulkomaan matkalle pitää säästää. Huolettaa myös, että milloin Keira kuolee, sillä nyt on viikko kulunut Deltan kuolemasta, ja yleensä gerbiilit kuolevat n viikon-parin päästä lajitoverinsa menetyksestä..

 Kaiken kukkuraksi Paypal tililleni pistettyä rahaa ei ole näkynyt (on tosin vasta kolmas päivä siirrosta) ja silti huolettaa että rahat ovat jääneet jonnekin paskaan ja välikäteen ymym pohjattomaan kuiluun... Josta samaiseen aiheeseen.. En ole koskaan ostanut Paypalista muutakuin peruukkeja, ja kirjan, mutta nyt olisi tarkoitus tilata Shingeki no Kyojin cosseja varten, minulle ja Memolle takit..ja tämä hieman on ristiriidassa omantuntoni kanssa, sillä olen aina tehnyt 80% cosplay-asuista itse (huom kaupasta, kirppikseltä löydetyt ja kummitädin avustamat jutut)... Ja nyt angstikakassa huolettaa juuri se, että takkeihin pistetty raha menee taivaantuuliin, jos niitä ei pian näy paypal-tilillä...

Ja tämä jatkuu aina vaan, pahoittelen sitä.

Haluaisin piirtää kaikenlaista, mutta aina ottaessani hyvän asennon, paperit eteen ja kynän käteen, niin.. Ei mitään. Ei jotenkin inspaa piirtää ajatuksia paperille, (eikä piirtopöydällä piirtämisen opettelu, saati piirto-ohjelmat auta asiaa) ei tee mieli pistää leffaa pyörimään taustalle, vaikka leffan haku hyllystä ei polta kaloreita.. ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Ei maata, ei mennä ulos, eikä olla vaan eikä tehdä mitään. Mietin että onkohan kyseessä stressi tai jotain...tänä vuonna tää tunne on varmaan ensimäistä kertaa tullut.. Voi olla myös että olen kyllästynyt katsomaan asuntoni melkein tyhjiä seiniä, jotka nielee inspiraation...

Ja mietin myös että pitäisi alkaa kirjoittamaan blogia englanniksi, mutta kyseisen kielentaito ei ole mitenkään hyvä, joten tarvitsisin siihen kaveria...

--Pallero kuittaa

5 kommenttia:

  1. Koeta jaksella siellä :C aina jos angstattaa niin minulle saa alkaa juttelemaan <3 Kyllä se syksy ja pimeä talvi yhdessä nujerretaan .3

    toivottavasti toi PayPal tilanne ratkoontuu :I ei kiva jos ne rahat jää jonnekkin hämärään :IIII

    Millaista blogia olit ajatellut alkaa kirjoittelemaan englanniksi? vai tätä samaa vain englanniksi? ps. paras gif on paras XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietittiin et jos pankeissa ollut katkos on tän oman juttuni takana, Ken tietää, mut Barbi ei :DD

      Ja itelle tuli kyl vähän parempi mieli ku tulin/menin illaksi vanhempien luo, ni näkee vähän eri seiniä :DD

      Ja mietin et kirjoittaisin tätä cossiblogia englanniksi, et edes jossain kehittyisin x''D

      Poista
  2. Ja nyt voin rehellisesti sanoa, että ymmärrän sua täydellisesti ja tules tänne ja anna hali <3 Voimia sulla ja voimia mulle. Itse elän tällä hetkellä ficcien voimalla, en jaksa tehdä muuta. Toivottavasti säkin löydät jonkun tavan päästä hetkeks irti arjesta!

    Auts, olen itsekin niin vainoharhainen paypalin ja netissä maksamisen kanssa yleensäkin. Let's hope rahat ilmestyvät.

    Jos tartteet apua enkussa niin konsultoi! En ole mikään mestari, mutta tykkään auttaa kieliasioissa, siinä oppii itsekin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukeutukaamme toisiimme, ryhis-ystäväiseni <33
      ja itellä vaikuttaa aika paljon et pakko päästä välillä pois kämpästä ku se on niin pieni ja ahdas..ja etenkin ku ei oo juttukaveria ;(


      piti sanoo et käytetään si google kääntäjää aina tarpeen tullessa jos ei tiedetä jotain sanaa XD

      Poista
  3. voithan sä kato ekaks kirjottaa suomeks kaikkee herpa derpa jännää ja sitte lyhennetysti tärkeemmät samat asiat englanniksi postauksen lopuksi? XD trorlrllororol. ja voihan mie auttaa.. XDD köh.

    VastaaPoista