Blogiarkisto

16 syyskuuta 2013

Itku pitkästä ilosta

Nonniin, eiköhän se olis paluu rkeen taas Traconin jälkeen :DD
Matkani alkoi perjantaina puolenpäivän jälkeen bussimatkalla kohti Tamperetta, jossa hengailtiin ja tuhlattiin rahaa ennen varsinaista conia  Memon kanssa :DD

Perjantaina olimme hyvissä ajoin myös lattiamajoituksessa ja pistettyämme leirimme pystyyn jumppasalin lattialle olikin kiire mennä keskustaan tapaamaan Tovea ja hänen kanssamatkaajiaan ja läppä oli hyvin kaunista ja syvällistä.

Lauantaina heräsin jo ennen kuutta, kiitoksia heille joilla oli silloin herätys ymym alkoivat jo pakkaamaan tavaroita kasaan ja pukemaan cosseja päälleen.. Memon kanssa vasta kahdeksan jälkeen alettiin miettimään, pistämmekö cossit päälle jo majoituksessa, vaiko vasta conipaikalla, niinkuin oli suunniteltu. Päätimme heittää aiemmat suunnitelmat roskikseen ja pukeuduimme jo majoituksessa. Kivana yllätyksenä jumppasaliin oli tulossa (illalla kuultiin) korisharkat, jonka takia aamulla jouduimme cosseissa raahaan kamppeet näyttämölle.. Jes.

Mutta siis matkasimme Tampere-talolle ja kengät tappoivat meidän kumpaisenkin jalat. Tosin, minun heti jo aamusta, Memolla ninjakengät olivat ovelammat ja aiheuttivat enemmän tuskaa sitten sunnuntailla pohkeissa. Valitettavasti otimme enemmän omista cosseista photoshoot kuvia, kuin muista kanssa cossaajista (oma kamera oli koko lauantain repussa eikä laukussa kulkemassa mukana ;__;)











 Tuossa muutama, muokattu ja ei muokattu kuva kumpaisenkin lauantai ja sunnuntain 2. cosseista. Sunnuntaina liikuimme aiemmin kuvatuissa yukatoissa :DD Coni itsessään meni aika nopeasti ja suhteellisen kivuttomasti (NOT, jalkavaivat iskivät, kiitos kengät <3) ohi ja tapasin uusia ja vanhoja, mielenkiintoisia ihmisiä ja tuli tuhlattua rahaa sen verran että makaroni kuukausi alkaa XDD


Sitten takaisin arkeen ja lievää conidarraa.

Eipä alkanut itselläni maanantai kovinkaan iloisesti. Ensimäiseksi katselin terraariota jossa näkyy vain Keira pomppimassa ympäriinsä, mutta missäs Delta? Ei tarvinnut kauaa terraariota katsella kun löysin vaalean Deltan, pienoisesti purujen peitossa, elottomana ;___; Vaikka yleisesti olen tunnevammainen ihminen, mutta nähdessäni pienen, elottoman ja yli kaksi vuotta eläneen, paskaperseeksi kutsutun, gerbuulini kuolleena, kyllä siinä itku vaan tulee sekunneissa. Koska piha-alueelle ei saa haudata eläimiä, piti viedä ja laskea rakas möllykkä roskikseen ;__; Nyt pelkään että Keira kuolee pian siskonsa jälkeen..

Eikä siinä vielä kaikki, äitini kertoi että isoisoisäni, joka täytti perjantaina juuri 98-vuotta, oli nukkunut viime yönä pois ;__; Vaikka en isopappaa ole nähnytkään varmaan viiteen-kymmeneen vuoteen, niin itku tässäkin tulee. Onhan hän sentään mummini isä ja hyvin tärkeä minullekin sitä kautta.

Toivotan teille, rakkaat lukijat/seuraajat/mussukat/örvelöt kuitenkin voimia Traconin tuomaan conikrapulaan <33


7 kommenttia:

  1. Anonyymi9/16/2013

    yhyhyyhhhhh itken tääl ;;______;;

    VastaaPoista
  2. Voimia sinne ja suruvalittelut :C tiedän että se on raskasta kun läheinen nukkuu pois. Ota aikasi surea,mutta sitten kohti tulevaisuutta rakas palleroiseni! Ryhikset on aina tukenasi 24/7 <3

    ja olit ihana Sailor Moon! Toivottavasti cossit sitä uudelleen vielä ensi vuonna <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *hug* Ryhismakkaraiset <33


      Sailor moonia olis aikomus cossata ainaski Frostbitessä (jos ei tuu muutoksia) tai si Katsudoconissa jos sinne ylipäänsä pääsen tulemaan (työttömänä) kauheilta 'kiireiltä' <3 ja mietitään et Memoliini tulisi myös sinnepäin <3

      Poista
  3. *halii* <33

    on kyl tilava lusikka ku muna mahtuu ;3
    mut tahtoo tehdä kans jonkun cossin mikä olis samaa sarjaa loppujen ryhisten kanssa <3

    VastaaPoista
  4. Onnistuin jotenki missaamaan sut koko conin ajan. Oisin halunnu nähän Sailor Moonin livenä, se näyttää tosi hienolta! (Ja muutenki vaan nähdä.)

    Ja osanottoni. *hali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin sut varmaan vaan vilaukselta lauantaina, enkä ehtiny ees tervehtiin ku piti juosta kaiketi johonkin ;/
      Aion kyl käyttää Sailoria jossain muussakin conissa ja pidetään huoli et varmasti törmätään ;33


      *iiiiiiiiiiiiiiso hali*

      Poista