Blogiarkisto

13 kesäkuuta 2014

Edistymistä? Oh yes

Alkuviikosta sainkin postista haettua kaksi ihanaa peruukkia, Sakuyan ja Goun ja ihastuin silmittömästi Sakuyan peruukkiin, pitkä ja kauniin vaalea <3

Viimiset kuvat väärässä järkässä, mutta ensimäisenä leikkasin tuon otsiksen, sen jälkeen rinnan päällä olevat javiimeisenä takahiukset.
Leikkauksen jälkeen oli ohjelmassa latvojen värjäämistä promarker tusseilla. Tein kyseistä hommaa ekaa kertaa ja onnistui omasta mielestä tosi hyvin. Ei sillä että teki mieli jättää peruukki kokonaan blondiksi kun näytti silloisenaankin syötävän hyvältä <3

Keskeisiä kuvia kimonon teosta ja maalauksesta. Rakastan noita pitkiä hihoja, niillä voi huitoa joka suuntaan kuin propelli XD
Maalasin kauluksen, koska epähuomiossa olin unohtanut ostaa kovike-kangasta,ja maali sai kauluksen kovettumaan kuitenkin tarpeeksi.

Tänään viimeisenä tein Sakuyan kukka-pannan, jonka paperikukkaset + maalin olin löytänyt onnekseni Suomalaisesta kirjakaupasta, sillä täällä ei ole muuta kauppaa josta saisi edes vähänkin kelpuutettavia askartelvälineitä ja -maaleja.



Ens viikolla onkin juhannus, jota menen viettämään kaverin luo, joten en usko että ehdin tekemään uutta päivitystä Sakuyan edistymisestä :DD

2 kommenttia:

  1. hnnggggg dat Sakuya (´◔౪◔) haluisin niin tehdä kanssa jonkun Hoozuki-cossin mutta saatana mulla on kaikki cossit tyyliin kesken enkä saa mitään ikuna valmiiksi ; --- ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulet kato joskus miun luo ni pidetään kunnon ompelulanit ;DD
      Et saatais sulle niit cossei valmiiks~~

      Poista