Blogiarkisto

02 joulukuuta 2013

Muinaiset kuulumiset ja studiossa tunaroimista

*Pudistelee lumet blogin päältä* Hyvää joulukuuta teille kaikille ihanille palleroisille :D
Pahoittelen hiljaiseloa, sillä conit ovat olleet omalta osaltani ohi, kuin myös cossien teko. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että olin osallisena Taidekuja -tapahtumassa. Opiskeltuani Oriveden Opistolla 2011-2012 meille syntyi Sarjakuva-linjalla ryhmä, jonka nimi on Team Takontti. Muilla ryhmäläisillä on aina eri tapahtumissa myynnissä oma kustanne sarjakuvia, fan arttia ja muuta pien-sälää, kun minä taas olen se joukon pummi enkä ole koskaan saanut pistettyä mitään ryhmän pöydälle myyntiin :DD no, koska koen cosplayn olevan enemmän oma juttuni. Taidekujalla pummailin Takontin pöydän takana ja tutkailin myös muita myyntipöytiä ennen ja jälkeen kun osallistuin Cosplay Croquis -työpajaan, käyttäen ensimäistä kertaa Sasha Braus -cossiani.
Työpajasta ei ole nyt mitään muuta kuvia kuin kämäisiä croqi piirrustuksiani muista malleista, ja hauskaa oli. Tarkoituksena oli posettaa 5, 3 ja 2 minuutin jaksoissa hahmolle perus-posetuksia. Siinä tuli piirrettyä myös hyvin kuinka hiukset laskeutuvat harteille ja kuinka laskokset hameissa menevät jos hahmo istuu ym.

Taidekujan jälkeen kävimme katsomassa Finncinossa ''World's End'' -nimisen leffan, jonka alkamisen kanssa oli ongelmia. Mainoksissa ääni katkeili ja kuva pysähteli ja lopulta kun elokuvan piti alkaa, kännyköiden sulkemis-viesti stoppasi kesken kaiken ja eräs nuori nainen kävi sanomassa asiasta henkilökunnalle. Lohdutukseksi saimme karkkia ja mietimme että mitä saadaan sitten puolen tunnin päästä. Lopulta konehuoneessa saatiin homma kuntoon ja leffa pääsi alkamaan. Leffan loputtua kaikki salissa olijat taputtivat, kuin normaalisti sellaista tehdään ensi-illoissa suurimmissa saleissa. (Täällä Forssassa se olisi vain noloa, kun kukaan ei ole tottunut yleisiin kiitoksen osoituksiin)

Nyt olen viettänyt aika paljon hiljaiseloa, Halloweenina tein kuitenkin Female Titaani maskeerauksia ja menin Omegleen pelottelemaan ihmisiä, harmi että sillon minulla oli liian lyhyet hiukset, mutta voisin ottaa sen uusiksi kun hiukset ovat kasvaneet. Ja olen myös miettinyt Female Titaanin cossaamista ensi vuodeksi, kun löysin nettikaupasta halpaa "iho"lycraa, jota voimistelijat ja taitoluistelijat käyttävät esiintymisasuissaan :DD
Ilmeeni kun löysin halpaa kangasta ja samalla pyörin eBayssa








Viime viikon pyörinkin Salon suunnalla, Muurlan Opistolla auttamassa Tanjaa hänen Dokkari -projektissaan ja olemalla hänelle samalla myös malli Mustavalko-valokuvauksessa (ja joku muu persoona-kuvaus, unohdin nimen), kuin myös pummina ja ruoanlaittajana solu-asunnossa. Opin samalla kauheasti studio-kuvauksesta ja loppuviikosta Tanjan ei tarvinnut edes neuvoa kun osasin pistää valot oikein ja taustakankaan. Dokkaria tehdessä ja kuvatessa 3:na eri päivänä Tanja kuitenkin hoiti studion ''rakentamisen'' kun minä suunnittelin (okei, heitin vaan paperia mallinuken päälle) mallinukelle vaatteet ja pysyin kiinni Tanjan suunnitelmassa, jossa mallinukke ja taustan piti olla musta, niin että vaatteet (kierrätys teema) näkyivät parhaiten kuvassa.


Kuvat: Tanja V.
 Tässä viimeiseltä päivältä napatut, hyvin edustuskelpoiset kuvat pistämässä mallinukelle elmukelmu-jeesusteippi korsettia, paperi-ballerina hametta ja jesarista väsättyä kukka-kaulakorua.


















Uniikki-lampunjalka
Sain kunnian olla myös lampunpidike, koska jalka oli huono ja rikkoi yhden lampun. Emme ottaneet riskiä että toinen lamppu menisi säpäleiksi.












Tanja oli varannut studion, jotta pystyisimme ottamaan cosseistani kuvia. Ikävä kyllä matkalaukku oli niin ylibuukattu (okei, ehkä se paksu villapeitto oli liikaa kun pidin sitä vain kahtena yönä) ja minulla oli vain Sasha Brausin ja Kaname Chidori Full metal Panic! cossi. Sasha oli vain sitä varten, että pystyin tekemään gifejä Tumblr - Ask-Hungry-Girl blogiini giffejä (ja muutenkin kun kävin derppaamassa Omeglessa). Aluksi piti ottaa myös Sailor moon cossi, mutta jostain oli uhrauduttava D:
Nyt loppuun kuvaus-satoa Kaname Chidori cossista ja todiste että Photoshopilla leikkiminen on pahasta (sillä poistaa kaikki yksilölliset piirteensä ja hapenpuutteessa tulee liian hauskaa)

                                                              Kaikki kuvat otti Tanja V.





Ja pitkästä aikaa cossi päällä, mutta ei yhtään meikkiä. Olo ei ollut parhain mahdollinen pistäessä tätä cossia, mutta kyllä se siitä koheni kun kuvauksissa edettiin loppusuoralle :DD Ja tein nuo rusetit hyvin kiireessä, joten ne ovat hieman liian isoja :''D

Kaname ja Sasha ovat ainakin tällä hetkellä tulossa minulle Desucon Frostbiteen. Aion myös yrittää kierrättää ensi vuonna cossejani mahdollisimman paljon :DD

2 kommenttia:

  1. pistit sitten dogenkin sinne : DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska dogehan on oikee netti-ilmiö XDD
      jokaiselle täytyy näyttää doge aina ja ikuisesti xp

      Poista