Blogiarkisto

22 lokakuuta 2013

Attack on Cosplay 02 ja shoppailua syyslomalla

Hei jälleen rakkaat mussukat ja kultsikalat siellä ruutujen toisella puolella <3

Ennenkuin jatkan siitä mihin viime blogimerkinnässä jäin, eli Attack on Titan / Shingeki no Kyojin cossin tekoon. Kertoisin kuitenkin syysloma viikon alusta.

Alkujaan sain aivopestyä Memon tulemaan luokseni jo perjantaina, 11.päivä, vaikka hänen piti tulla lauantaina. No, anygays meillä oli hulppeaa ja huonoa huumoria alusta lähtien. Lauantaina olinkin isoisoisäni hautajaisissa, jotka olivat ppienet ja vain lähisuku oli paikalla. Siellä sain muistutuksen kuinka isopappani oli sotinut talvisodassa ja sitä seuranneessa jatkosodassa, kun veteraanit laskivat hänen haudalleen seppeleen.

Hautajaisten jälkeen lagailimme Memon kanssa kotosalla, kun ei oikein lauantai-iltana voinut mihinkään mennä. Sunnuntaina sitten kiiruhdimmekin shoppailemaan ja etenkin etsimään Memolle SnK cosiin valkoisia housuja, jotka sitten löytyivätkin pari päivää myöhemmin KappAhlista, ja vielä alennetusta hinnasta puoleen hintaan, eli edulliset pöksyt löytyivät :DD Siinä tuli myös pyöriskeltyä kirppareilla ja tehtiin niin paljon löytöjä että pyörän koriin ei mahtunut oikein kunnolla mitään reissun jälkeen ja jalatkin oli ihan puhki XD

Viikko meni tosi nopeasti ja vieläkin olen sitä mietä että tarvitsisin kämppiksen tänne, jotta aivoni pysyisivät virkeinä ja olisi joku kaveri joka potkisi minut ulos lenkkeilemään ja pyöräilemään, enkä vaan nyhjäisi neljän seinän sisällä...

Shoppailun lisäksi ehdimme väsätä hyvin pitkälle SnK:n niin kutsuttuja vöitä ja armoreita, joita kutsuimme lopulta tuttavallisemmin 'bondageksi' sillä voi vitsi tuo nahkavöiden määrä :DD

Tässä nyt ajan jakson mukaan kuvia edistyksestämme :D ja aluksi tottakai, materiaalit ja referenssi kuva


Toi tekonahka tuoksu vaan niin yltsin ihanalta että imppailtiin sitä jatkuvasti... Ja oli onnekas sattuma, että käydessämme kangaskaupassa, kyseinen tekonahka oli juuri tullut toisaalta ja oli alennuksessa, vain 10€ metri~~ nom <3  huomatkaa, hallittu kaaos :DD

Päätimme ensimäiseksi tehdä boots/shoes coverit, koska ne veisivät eniten tekonahkaa 2metrin palasestamme. Ja tässä on hieno harjoituskappale hieman venyvästä harmaasta kankaasta (samaa kangasta olen käyttänyt Orihimen koulupukuun ja nyt SnK selkä- ja jalka panssareihin)

Tässä siis hienosti yhdistettynä edistyskuvat.. Aluksi kirjattiin ylös kaikki mahdolliset ympärys, pituus- ja leveysmitat jalasta ja kengästä (huom, cossi farkut ja kengät jalassa) ja sitten piirrettiin kaavat mittojen mukaan. Aluksi coverit näyttivät kamalilta, mutta lisättyämme vetoketjut sisäpuolelle, uskalsimme ronskimmin muokata covereita. Koska omani boots coverit tein maiharin päälle sopiviksi, ompelin muutamat kuminauhat, jotka menevät sitten kengän pohjan ali, niin ettei cover pääse liikkumaan kävellessä. Memolla oli helpompaa (no ei, vaikeampi oli) kun hän oli löytänyt kirpparilta 5€ sopivat kengät, hän pystyi liimaamaan coverin suoraan kengän päälle ja pisti kuitenkin kumilenksut myös, jos liimaus ei pitäisi C:

Yläosan nuo härpäkkeet kuumaliimasimme ylhäältä näyttämään näteiltä, koska muuten olisimme vain rikkoneet lisää neuloja :DD
Covereita ommellessa meni viimeiset 2 neulaa, joten pidimme maanantai-illan vapaata ompelusta ja jatkoimme tiistaina, ostettuamme lisää neuloja :D

Coverit eivät ehkä ole maailman kauniimmat, mutta itse olen ainakin tyytyväinen, onhan kyseessä ihka ensimäiset coverit jotka teimme :3

Yhtenä aamuna täällä sitten satoikin lunta, ja siitä sokeistuneina puimme päälle Ao no Exorcist-sarjasta Shura ja Rin cossimme (Minä Shuran casual asussa: eli hyvin niukasti pukeutuneena. Ja Memo Rinin yhdessä casual asuista, eli paljon vaatteita). Otimme kuvat memon kameralla, joten saan ne itse myöhemmin :P

Kyseisenä päivänä pidin hieman vapaata näpertämisestä, kun memo leikkeli bondage-remmejä ja tuunaili vöitä.

Tässä muutamia kuvia selkä-armorista, jota pähkäiltiin, mutta saatiin kuitenkin tehtyä :DD
Perinteisiä voima sanoja käyttäen kaikki tuli kuitenkin valmiiksi.
Huomatkaa, kuinka huonosti käännetystä shoes coverista saisi kauniin lentoemännän hatun :DD
Lauantaina olikin pyryttänyt ihan kivasti lunta ja se saikin minut reippailemaan. Jatkettiin cossien tekoa ja vähän siivoiltiin.
 Ja jännästi käytiin Omeglessa cossit päällä, ja yhtäkkiä siellä vierähtikin aikaa :DD
Sunnuntaina tehtiinkin cosseja viime hetkeen saakka, ennenkuin Memon piti palata takaisin kotiinsa ;___;
 Huono läppä jatkui viime hetkiin saakka, JA SEN YLI XDD

Vasta tänään jaksoin jatkaa ruskean hameen/vyön mikä onkaan tekemistä, vain ompelemalla tarranauhat siihen. Enää puuttuu jalkaremmit (ne jotka katoavat kenkien ja sukkien väliin) ja pari hienosäätöä ja Sasha Braus // Armin Arlert cossini onkin valmis :DD

1 kommentti:

  1. Anonyymi10/25/2013

    voi kuinka tuleekaan ihanat muistot mieleen ja se vitutuksen määrä kun tajuttiin ettei tekonahkaa voikkaan ommella (tai no voihan sitä muttei osattu) ompelukoneella ::DDD <33

    pitäs ittekki jatkaa noitte bondagen tekoa ja sen anaalihameen tekoa :'DDD iiihan kesken koko cossi. mut onhan tässä aikaa :D

    VastaaPoista