Blogiarkisto

10 joulukuuta 2014

Kiirekkö?

Iltaa teille jotka vielä jaksatte lukea ja seurata hiljaiseloa kärsivää blogiani ^^''
Kuten aiemmin lupailin Animeconin kuvia, niin niitä saa odottaa vielä. Tracon oli myös ja sujui oikein loistokkaasti. Lauantain Sakuya-hime cossista ei ole kuvia koska alkoi ensimäistä ahdistaa cossissa olo. Ja aamu ei ollut alkanut niin sutjakkaasti kuin olin toivonut, eli ylipuoli välissä matkaa huomasin että lompakko oli unohtunut lattiamajoitukseen, joten eikun cossi päällä puolijuoksua sinne takaisin.. Ja muistan kuinka lauantai aamuna oli jo lämmin ja aurinkoinen joten olin melko tuskainen kimonossa + olin unohtanut cossin kukkakruunun kotiin, onneksi oli kuitenkin toinen kruunu mukana.

Traconin jälkeinen aika onkin mennyt koulussa suurimmaksi osaksi. Niin paljon juhlia viikonloppuisin ja viikolla, ettei cossien teko oikein onnistunut. Syysloma viikolla kävinkin Joensuussa tapaamassa pällejä ja katsomassa Muumit Rivieralla elokuvan, muikeaa aikaa oli. Ikävä kyllä, kuten kaikki muukin hauska loppuu liian pian D:
No, mutta loppuviikosta oli ihana saada Traconissa tutustuttu Myrf-senpai vierailulle matalaan majaani *ww*

Ainiin, Animeconin jälkeen muutinkin suurempaan asuntoon XD nyt mahtuu paremmin kutsumaan kavereita yökylään ja viettämään ompelulanituksia

Huomenna onkin aika mennä vaihteeksi Helsingin suuntaan katsomaan Hobitti javiettämään laatuaikaa Memo-kouhain ja muutaman muun toverin kanssa <3

Yukiconiin olen menossa green room vänkäriksi ja cossi suunnitelmat ovatkin jo suurinpiirtein selvillä. Elsan jääkuningatar asu on varasijalla kyseisen conin cossiksi, mutta lähinnä kuningattaren tein photoshoottia varten, jos sitä lunta nyt saataisiin :DD

xoxo ja hyvää joulun odotusta ja loppuvuotta toivottelen - Pallero/Ichita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti